Järjestyksessään
jo 36. Riihimäki-ralli kaasuteltiin kauniissa talvisäässä –
pureva pakkanen teki Riihimäen Urheiluautoilijoiden rallista todellisen
vanhan ajan talvikilpailun.
Lauantaina 23. tammikuuta
2010 ajettu Riihimäki-ralli avasi yleisen luokan F-cupin ja oli historian
ensimmäinen nelivetojen talvimestaruussarjan osakilpailu.
Pohjolanrinteen koululta
lähti matkaa noin 170 autokuntaa reitille, jonka kokonaispituus oli
170 kilometriä. Joista Ek. kilometreinä ajettiin 76 kappaletta.
Aamulla pakkasta oli yli 20 astetta,mikä
koetteli kalustoa kuin myös kuljettajia. Hieman nuhaiselle
ja kuumeiselle Jarille Buranaa poskeen, pilkkihaalarit takakonttiin
ja ei kun menoksi.
Ek 1 oli ns. mikkihiiri-pätkä
/ yleisö Ek, jossa ajaminen oli mitä oli... Pätkän maaliin
oli tehty paljon keskustelua herättänyt maalihyppy, jossa testattiin
lähinnä etuspoilereiden kiinnityksiä ja kilpureiden lento
ominaisuuksia.
Ek 2-6 olivat perinteisiä mukavia
ralliteitä, joissa vauhdit nousivat välillä aika huimiksi.Vauhtia
hidastamaan oli tielle tehty useita paalishikaaneja, joiden kiertämisestä
en itse ainakaan erityisemmin pidä.
Pitkän kilpailutauon jälkeen luottamus
omaan ajamiseen ja autoon ei ollut kovin hyvä, mutta hetkittäin ajo
sujui aivan tyydyttävästi. Risteysajoa tuli harjoiteltua enemmän
kuin, 5 vuoteen kilpurilla yhteensä.
Ek 6-8 startattiin pimeässä.Alkuun
tuntuikin ihan makealta ajaa lisävaloilla valkoisten hankien hohteessa.
Kova pakkanen ja tyyni sää,jättivät kuitenkin autojen nostaman
jääpölyn leijumaan” lumiverhoksi”
tielle. Eikä
ajamisesta puoli sokkona nauttinut yhtään.
Kaksi viimeistä pätkää
olivat kilpailun ratkaisu Ek:t. yhteispituuden ollessa n. 30km, josta
Ek 8 23,32km. Kartturin silmillä tultiin ja ”tunti tuli
turpaan”. ... Kun ei näe, niin ei näe...
Niin kuljettajat kuin kalustokin kesti
kisan kolhut kunnialla. Paljon asioista opittiin ja jatkossa täytyy
löytää jostain ”kyytiäkin” lisää...
Kisaan asettamamme kaksi tavoitetta
kuitenkin täyttyi. 1.Kalusto saatiin ehjänä maaliin
ja 2. lähtönumero seuraavaa osakilpailua ajatellen lähes puolittui.
(71->42)
Täytyy tähän loppuun vielä
ihmetellä miten Salminen, Kolehmainen, Rekola ja kumppanit ”…vetää...”
Onnea menestyneille! Ralli
on Raju laji...
Terv: JS & KR